YK ja UNESCO, EU, Unicef, IFRC (punainen risti ja punainen puolikuu) ja NATO tulevat ensimäisinä mieleen suurista vaikutusvaltaisista tahoista, joille kansainvälisen apukielen käyttöönottaminen toisi lähes välittömästi säästöjä ja työn tehostumista. Nämä organisaatiot voisivat olla myös esikuvana kaikille valtioille (opetusministeriöt) ja siten tekemässä parempaa maailmaa.
Edelleen, ihminen on itsekäs olento. Näissä organisaatioissa työskentelevät päättäjät vastustavat lyhytnäköisesti kansainvälisen apukielen käyttöönottoa, sillä heidänhän täytyisi itse opetella - taas yksi - uusi kieli. Elleivät he opettelisi kieltä, olisi heidän oman päätöksensä velvoittamana pian väistyttävä paikaltaan kieltä hallitsevien tieltä. Mutta voisihan asiaan jättää pienen siirtymäajan. Esimerkiksi 10-20 vuotta riittäisi siirtymäajaksi, jotta nykyisten päättäjien ei tarvitsisi uutta kieltä opetella. Tulisiko asia siten paremmin päätetyksi?
Vielä kaikille esperantisteille ja asiaa ihmetteleville: Ei esperanton valitseminen yhteiseksi kansainväliseksi apukieleksi ole perusteltua siksi, että se on tällä hetkellä eniten suosiota saanut keinotekoinen kieli. Kieltä valittaessa olisi ensisijaisesti kiinnitettävä huomiota itse kielen ominaisuuksiin. Jos mikään olemassa oleva keinotekoinen tai luonnollinen kieli ei täytä tarkoin harkittuja vaatimuksia, tulisi jotakin olemassa olevaa kieltä kehittää (tai kehittää kokonaan uusi kieli) siten, että se mahdollisimman hyvin palvelisi tarkoitusta. Tälläisen prosessin tuloksena 1900 luvun alussa syntyi ido. Ehkä nyt sata vuotta myöhemmin olisi syytä tarkastella asiaa uudemman kerran.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti